sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Töyhtötiainen (PARUS CRISTATUS)

PARUS CRISTATUS

Töyhtötiaisen komea töyhtö tekee lajista helposti tunnistettavan.

Kottarainen (STURNUS VULGARIS)

STURNUS VULGARIS

Kottarainen on monelle tuttu lintu. Maailman ensimmäinen alumiinirengastettu lintu oli kottarainen vuonna 1899 Tanskassa.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Sinilevät (CYANOBACTERIA)

CYANOBACTERIA

Sinilevät eivät itse asiassa ole leviä, vaan enemminkin bakteerien ja levien välimuoto. Kun vedessä on runsaasti sinilevää, voi uimassa käynnistä seurata ihottumaa, päänsärkyä ja/tai kuumetta.

Rakkolevä (FUCUS VESICULOSUS)

FUCUS VESICULOSUS

Ensimmäinen levä LajiTuvassa! Rakkolevämetsät muodostavat elinalueita monille lajeille. Pohjoisen Itämeren mittapuussa rakkolevä kasvaa suureksi.

Tuomi (PRUNUS PADUS)

PRUNUS PADUS

Tuomi on varmasti monelle tuttu puu. Kun se kukkii, kukkien voimakas tuoksu leviää lähiympäristöön.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Puolukka (VACCINIUM VITIS-IDAEA)

VACCINIUM VITIS-IDAEA

Puolukan happamat ja maukkaat marjat maistuvat monelle. Tämä varpu ei tiputa paksuja lehtiään talveksikaan

lauantai 2. marraskuuta 2013

Tervaleppä (ALNUS GLUTINOSA)

ALNUS GLOTINOSA

Rannoilla viihtyvä tervaleppä tiputtaa lehdet vihreinä. Miksi se tuhlaa lehtivihreää? Leppien juurinystyröissä on bakteereja, jotka tuottavat typpiyhdisteitä. Koska se saa runsaasti typpeä, sen ei tarvitse kerätä lehtivihreää lehdistään.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Tammi (QUERCUS ROBUR)

QUERCUS ROBUR

Tammi on komea lehtipuu, jonka lehtien muoto on helppo tunnistaa. Tässä hiukan tietoja ja kuvia tammesta:

perjantai 4. lokakuuta 2013

Haapa (POPULUS TREMULA)

POPULUS TREMULA

Havisee kuin haavan lehti. Kuulostiko tutulta? Haapa on tuttu puu, jonka lehdet tosiaan havisevat tuulessa.

Vadelma (RUBUS IDAEUS)

RUBUS IDAEUS

Vadelman lehdet näyttävät varmasti tutuilta monelle. Moni on varmasti myös syönyt herkullisia, punaisia marjoja.

Keto-orvokki (VIOLA TRICOLOR)

VIOLA TRICOLOR

Pienehkö keto-orvokki on melko monelle tuttu, kaunis kukkakasvi.

perjantai 9. elokuuta 2013

Kanerva (CALLUNA VULGARIS)

CALLUNA VULGARIS

Kanerva on yleisesti tunnettu varpu. Kanerva kukkii runsaimmin elokuussa, joten sen kukinta on melko myöhäinen.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Suppilovahvero (CANTHARELLUS TUBAEFORMIS)

CANTHARELLUS TUBAEFORMIS

Suppilovahvero on tuttu ruokasieni. Sitä on helppo löytää syksyisin Suomen metsistä. Kantarellin ohella suppilovahvero on yksi suosituimpia ruokasieniämme.

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Jättipalsami (IMPATIENS GLANDULIFERA)

IMPATIENS GLANDULIFERA

Tulokaslaji jättipalsami levittäytyy todella tehokkaasti ja valtaa alueita kotoisammilta kasvilajeiltamme.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Lumme (NYMPHAEA ALBA)

NYMPHAEA ALBA

Yleisesti tunnettu lumme kasvattaa kauniit ja suuret, yleensä valkoiset kukat. Punakukkaiset muodot ovat Suomessa rauhoitettuja.

Ulpukka (NUPHAR LUTEA)

NUPHAR LUTEA

Kelluslehtinen vesikasvi ulpukka tekee kauniit, keltaiset kukat. Se kuuluu lummekasvien heimoon.

Maitohorsma (EPILOBIUM ANGUSTIFOLIUM)

EPILOBIUM ANGUSTIFOLIUM

Maitohorsma on yleinen ja helposti tunnistettava monivuotinen ruoho. Se on todella tehokas levittäytymään uusille alueille.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Mustikka (VACCINIUM MYRTILLUS)

VACCINIUM MYRTILLUS

Mustikan makoisat marjat maistuvat monille. Ne ovat tumman sinisiä. Itse varvut ovat vihreitä ja tiputtavat lehtensä talveksi.

Vaahtera (ACER PLATANOIDES)

ACER PLATANOIDES

Vaahtera on tuttu puu. Siitä saadaan vaahterasiirappia ja sen lehti koristaa Kanadan lippua. Syksyllä lehdet loistavat upeissa väreissä.

Voikukat

Voikukat

Voikukkia tavataan suomessa noin 500 lajia. Voikukat ovat tuttuja rikkaruohoina pidettyjä, kauniin keltaisia kukkakasveja. Ne levittäytyvät hurjan tehokkaasti.

Rauduskoivu (BETULA PENDULA)

BETULA PENDULA

Myös riippa- ja vihdaskoivuna tunnettu rauduskoivu on yleinen Suomessa. Loppukeväästä moni kärsii koivun siitepölyn aiheuttamista allergiaoireista.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Talitiainen (PARUS MAJOR)

PARUS MAJOR

Titityy! Talitiainen on kaunis ja yleinen pikkulintu, jonka tapaa helposti ruokintapaikoilla.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Järviruoko (PHRAGMITES AUSTRALIS)

PHRAGMITES AUSTRALIS

Järviruokoa kutsutaan usein kaislaksi. Se on Suomen ainoa ruokolaji, ja sitä kasvaa yleisesti rannoilla.

Pulu/Kesykyyhky (COLUMBA LIVIA DOMESTICA)

COLUMBA LIVIA DOMESTICA

Pulu eli kesykyyhky on yleinen lintu, jota näkee paljon esim. kaupungeissa. Helsingissä ne ovat tuttu näky metroasemillakin.

Ketohanhikki (POTENTILLA ANSERINA)

POTENTILLA ANSERINA

Ketohanhikki on yleinen näky esimerkiksi rannoilla. Se ei kasva korkeaksi, mutta kauniit kukat se tekee.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kanadanhanhi (BRANTA CANADENSIS)

BRANTA CANADENSIS

Kanadanhanhi on selvästi valkoposkihanhea isompi. Sen väritys on myös erilainen. Yksi helppo tuntomerkki on se, että poskissa on vähemmän valkoista.

Orava (SCIURUS VULGARIS)

SCIURUS VULGARIS

Orava on yleisesti tunnettu pieni (ja söpö) jyrsijä. Se onkin varsin yleinen näky esimerkiksi puistoissa ja metsissä.

torstai 16. toukokuuta 2013

Rusakko (LEPUS EUROPAEUS)

LEPUS EUROPAEUS

Rusakko on tuttu jäniseläin, jonka ruumis on melko pitkänomainen. Sen uhanalaisuusluokitus on elinvoimainen.

Varpunen (PASSER DOMESTICUS)

PASSER DOMESTICUS

Varpunen on yleisesti tunnettu pikkulintu. Sitä voi helposti nähdä vaikka puistoissa ja toreilla.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Naurulokki (LARUS RIDIBUNDUS)

LARUS RIDIBUNDUS

Naurulokki on helppo tuntea ruskeasta hupustaan, joka lähtee tosin pois talven ajaksi.

Kalalokki (LARUS CANUS)

LARUS CANUS

Kalalokki on yleinen, harmaaselkäinen lokki. Se on huomattavasti pienempi kuin harmaalokki.

Sinivuokko (HEPATICA NOBILIS)

HEPATICA NOBILIS

Sininen, pieni ja kaunis kukka, sinivuokko, on varmasti aika monelle tuttu laji. Ennen vanhaan sinivuokkoa käytettiin myös rohtona.

torstai 9. toukokuuta 2013

Mustavaris (CORVUS FUGILEUS)

CORVUS FUGILEUS

Isonokkainen mustavaris on komea lintu. Sitä ei olisi myöskään helppo sekoittaa tavalliseen varikseen, onhan se eri värinen ja se nokka...

Valkovuokko (ANEMONE NEMOROSA)

ANEMONE NEMOROSA

Äitienpäivän lähettyvillä niityt peittyvät jälleen valkoiseen. Ei lumesta, vaan kauniista valkoisista kukista, valkovuokoista.

Leskenlehti (TUSSILAGO FARFARA)

TUSSILAGO FARFARA

Kaikki varmaan tuntevat kevään keltaisen piristyksen, leskenlehtien kukat. Kun kukat saavat väistyä, ne tekevätkin tilaa saman kasvin lehdille!

lauantai 4. toukokuuta 2013

Pussitiainen (REMIZ PENDULINUS)

REMIZ PENDULINUS

Jos näet tällaisen Suomessa, olet onnekas, koska laji on täällä satunnaisvierailija, ja pesintöjä on todistettu muutamia. Itse bongasin tämän huhtikuussa 2013.

Sammakko (RANA TEMPORARIA)

RANA TEMPORARIA

Sammakko on varmasti kaikille tuttu kurnuttaja. Tämä on suomen sammakoista se yleisin, tavallinen sammakko. Muistathan, että itse eläin ja sen kutu ovat Suomessa rauhoitettuja!

perjantai 3. toukokuuta 2013

Haapana (ANAS PENELOPE)

ANAS PENELOPE

Tämä hauskannäköinen vesilintu ei ole niitä kaikkein tavallisimpia lintuja joita näen. Tässä on siitä vähän tietoa ja kuvia.

Lapasorsa (ANAS CLYPEATA)

ANAS CLYPEATA

Lapasorsa on helppo tunnistaa jykevästä nokastaan. Naaras ei ole väreiltään kovin erottuva, mutta nokasta sen tunnistaa esim. sinisorsasta.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Kuusi (PICEA ABIES)

PICEA ABIES

Komea, suureksi kasvava kuusi on tuttu niin ihanan synkistä korvista kuin valitettavan yleisesti myös joulukuusista. Tällainen se on:

Valkoposkihanhi (BRANTA LEUCOPSIS)

BRANTA LEUCOPSIS

Valkoposkihanhi on tulokaslaji, jonka kannat ovat Suomessa nousseet räjähdysmäisesti. Ne puolustavat poikasiaan tarvittaessa ärhäkästikin.

Tilhi (BOMBYCILLA GARRULUS)

BOMBYCILLA GARRULUS

Kauniin värikäs tilhi ilmestyy runsain joukoin syksyllä pihlajiin. Tämä ääneltään iloisen helisevä lintu lieneekin monille tuttu. Pahoittelen, että kuvat ovat vanhalla allekirjoituksella.

Pihlaja (SORBUS AUCUPARIA)

SORBUS AUCUPARIA

Happamia ovat, sanoi eräskin kettu pihlajan marjoista. Tässä lajiesittelyssä onkin toistaiseksi kuvia vain marjaisista pihlajista.

Sinisorsa (ANAS PLATYRHYNCHOS)

ANAS PLATYRHYNCHOS

Sinisorsa on se niin kovin tuttu sorsa, jota lapset kutsuvat usein sorsaksi tai ankaksi. Koiraiden komea soidinväritys on tunnistettava, mutta naaraan voisit sekoittaa johonkin muuhun sorsaan.

Kyhmyjoutsen (CYGNUS OLOR)

CYGNUS OLOR

Tunnetko tämän ylvään, suuren linnnun? Se on kyhmyjoutsen, tuo kyhmynokkainen joutsen. Otetaanpa selvää, millainen se on, ja miltä se näyttää:

perjantai 25. tammikuuta 2013

Taviokuurna (PINICOLA ENUCLEATOR)

PINICOLA ENUCLEATOR

Kaikki eivät välttämättä tunne taviokuurnaa, ja sille on syynsä. Minäkään en ollut nähnyt niitä, ennen kuin tänä syksynä. Kaksi kertaa. Toisena niistä vain kuolleen yksilön. Katsotaanpa kuvia ja tietoa:

Varis (CORVUS CORONE CORNIX)

VARIS, CORVUS CORONE CORNIX

Jokainen varmasti tunnistaa variksen, tuon ylvään raakkujan. Blogissani varis on esiintynyt monesti. Katsotaanpa hieman tietoja ja kuvia siitä.